Etelä-Savon tietohallinto Oy toimii Kuntien Tiera Oy:n sataprosenttisena tytäryhtiönä 31.5.2011 alkaen.
Kuntien Tiera Oy perustettiin syksyllä 2010. Kuntien Tiera Oy kehittää kuntasektorin ICT-palveluja verkostomaisesti yhteistyössä kuntien sekä muiden julkisten- ja kaupallisten toimijoiden kanssa. Palvelumme toteutetaan kuntatoimijoille kilpailutettujen palveluntuottajien avulla omistaja-asiakkaiden ostovoimaa hyödyntäen.
Yksittäisen kuntatoimijan tietohallintotarpeet ja -resurssit yhdistetään uudella tavalla osaksi kansallista, asiakasomistajien tiiviissä ohjauksessa toimivaa IT -ratkaisujen kehittämis- ja toimitusverkostoa.
Kuntien Tiera Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa 12.4.2011 hyväksyttiin hallituksen esitys ostaa Etelä-Savon tietohallinto Oy:n koko osakekanta, osakekauppa allekirjoitettiin 31.5.2011 Mikkelin Kenkäverossa. Kaupan myötä Etelä-Savon tietohallinto liittyi tiiviiksi osaksi Tieran osaamisverkostoa.
Toimintamme perustuu ylivertaiseen kunta-alan strategian ja toimintalähtöisten ICT-tarpeiden ymmärtämiseen. Kehitämme ICT-pohjaisia konsepteja, prosesseja ja palveluita asiakkaidemme vaikuttavuuden ja tuottavuuden parantamiseksi sekä toimintaprosessien yhtenäistämiseksi ja integroimiseksi.