Työssäoppimisessa ja työharjoittelussa tarjoamme mahdollisuuden oppia monipuolisia ja erilaisia työtehtäviä mikrotuen, taloushallinnon, toimistopalvelujen, viestinnän ja ict-koulutustehtävien, sekä työharjoittelussa lisäksi myös tietoliikennetekniikan parissa.
Työssäoppiminen antaa opiskelijalle mahdollisuuden työskennellä aidossa työyhteisössä todellisten ammattiin liittyvien asioiden, jopa ongelmien parissa, yhdessä oman alan ammattilaisen kanssa. Siinä oppii arvioimaan omaa osaamistaan ja asemaansa työyhteisön jäsenenä sekä suuntaamaan kehitystavoitteitaan kokemusten pohjalta. Työssäoppiminen tukee ammatinvalintaa ja ammatillista kasvua.
Työharjoittelussa tarjoamme työskentelyä omaa opiskelua tukevissa ja kehittävissä tehtävissä, niin perusharjoittelussa kuin syventävässä harjoittelussa.
Etelä-Savon tietohallinto Oy on tehnyt yhteistyösopimuksen Etelä-Savon ammattiopiston nuorisopuolen sekä Mikkelin ammattikorkeakoulun Liiketalouden ja Informaatio- ja mediatekniikan laitoksien kanssa;
Tarjolla on runsaasti erilaisia opinnäytetyön aiheita tietotekniikan, tietojenkäsittelyn, liiketalouden ja viestinnän opiskelijoille.
Kysy lisää opinnäytetyöprojekteistä yhteydenottolomakkeen kautta!